Lyijylasitaiteilija
ESTRUSENG

LUOMISTYÖN
ELÄMÄKERTA

Dolores Hoffmann syntyi 1937 Pietarissa, eestiläis-saksalaiseen perheeseen.

Valmistui 1962 Eestin Valtakunnallisen Taideinstituutin (ERKI, nyt EKA) maalauksen alalla, kiinnostuen erityisesti taiteesta arkkitehtuurissa (fresko, sgraffito, mosaiikki, lyijylasi).

portree.jpg
logo.png
kart.jpg
rez.jpg
sbor.jpg
pai.jpg

Komposition opettajana ERKIn maalaus-oppituolissa 1963–1995.

Vuodesta 1973 lähtien keskittynyt syvällisemmin lyijylasitaiteeseen.

Täydentänyt tietojaan sekä lyijylasien valmistamisesta että entisöimisestä Liettuassa ja Ranskassa. Henkilönäyttelyitä on ollut Virossa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä.

Dolores Hoffmann omistaa vuonna 1992 perustetun yhtiön Domini Canes OÜ. Yhtiön työpaja-galleria, missä luodaan, valmistetaan ja on nähtävillä klassista lyijylasia, sijaitsee Tallinnan vanhakaupungissa, Katariinan käytävässä.

Yhtiössä Domini Canes työskentelevät alansa ammattilaiset – v. 1993 voitettiin teoksella
„Pilvien päältä“ Grand Prix kansainvälisessä taidemestarien näyttelyssä Ranskassa.
Vuonna 2002 ansaitsi D. Hoffmann EELK Tallinnan Piispallisen Tuomioseuran Maarjan mitalin kristillisen tematiikan korkeatasoisesta esiintuomisesta Eestin kirkoissa.

Taiteilija D. Hoffmann ja hänen mestarinsa omistavat työluvan 13.–19. vuosisadan lasimaalausten entisöimiseksi.


Taide arkkitehtuurissa

Taide arkkitehtuurissa on pysyvää ja edellyttää taiteilijalta syvää kunnioitusta sekä rakennuksen henkeä, arkkitehtuuria, että työssä kuvattavaa kohtaan.
Suurin tunnustus taiteilijalle on mahdollisuus toteuttaa itseään historiallisessa arkkitehtuurissa.
Ei pelkästään monistaen entistä, vaan yhdistäen omalla luomuksellaan aikakausia.


Dolores Hoffmannin töitä

1975–1983, 2010–2013  Valjalan ja Kihelkonnan kirkot Saarenmaalla, Viro
1975  Ympäristöministeriö, Tallinna
1980–1081  Tallinnan TV torni
1982–1983  Tallinnan maistraatti
1987–2017  Pühavaimu kirkko, Tallinna
1989  Tallinna Televõrk toimisto
1989  Adventistien Seminaari Tuulassa, Venäjä
1995–1999  Elvan, Türin ja Toilan kirkot, Viro
1995–1997  Hakunilan kirkko, Helsinki
1996  Opus Dei
kappeli, Tukholma
1997–2000  Lukoilin toimisto, Moskova
1998  Tõrvan kirkon kappeli, Viro
2000 
Tallinnan synagoga
2001–2002  Yhtiö Talosto, Pietari
2001  Moskovan Kauppapankki
2001  Karulan kirkko, Viro
2002  Sakasti, Tallinnan Tuomiokirkko
2003  Heimtalin Peetri kirkko, Viro
2003  Kappeli, Pyhien Simeonin ja Hannan kirkko, Tallinna
2003  Metropoliitti Stefanuksen Tallinnan residenssi
2004  Narvan Aleksanterin kirkko
2004  Iisakun kirkko, Viro
2004  Pyhän Annan lastenkirkko, Hakunila, Suomi
2005–2011  Simunan kirkko, Viro
2006  Laiusen kirkko, Viro
2006  Mustveen Babtistiseuran Rukoiluhuone
2007  Luterilainen kirkko
Honshū saarella, Japani
2008 
Merimiesten Misjonin kappeli, Tallinna
2008  Kohilan Babtistien Rukoiluhuone
2009  Nissin seurakuntatalo, Viro
2010–2012  Rakennukset Batumissa, Georgia
2012–2013  Põltsamaan kirkko, Viro
2012–2017 Haapsalun ortodoksinen kirkko, Viro
2013–2017 Haapsalun metodistinen kirkko, Viro
2014  Luterilainen kirkko Awajilla, Japani